Niina Nurminen

niinanu@welho.com tel. +358 50 3276 603

Finnish Theatre joulukuu 17, 2007

 

 

Artikkeli on julkaistu englannin ja ranskan kielellä Finnish Theatre- lehden numerossa 55 vuonna 2001 ja peilaa tuoreeltaan kokemuksiani näyttelijän työnkuvan laajentamisesta ja taiteen uusista mahdollisuuksista.

 

     Transmission project – Näyttelijän uudet haasteet

Transmission was set up as an action research project, funded partly by EU DGV and partly by national funding bodies and carried out by national partners in five European countries: the United Kingdom, Greece, Austria, the Netherlands and Finland.

Transmission wanted to explore innovative ways of increasing the employability and mobility of those working in the performing arts across Europe. This has been done through investigating the artists skills and its possibilities, as well as investigating the market and its potential for work outside the stage. Focus in the Transmission project was particularly on the third sector, the crossover between private and public funding.

In each country performing artists were interviewed and asked about their experiences. In each country colloquia took place in which employers, education institutes, policymakers, representatives of relevant institutions and artists unions were involved. From each country 6 performing artists were involved in an international training in London, followed by a placement with different employers in one of the five partner countries.

 

Näyttelijä Niina Nurminen oli yksi suomalaisista osanottajista. Hän kertoo kokemuksistaaan seuraavassa:

”Näyttelijän työnkuva Suomessa on muuttunut paljon viime vuosien aikana ja tulee muuttumaan edelleen. Sitä mukaa kun vanhaa teattereiden kiinnitysjärjestelmää puretaan ja yhä useammat nuoret näyttelijät jäävät Helsinkiin satunnaisten teatteri- ja TV roolien toivossa, kilpailu kiristyy ja työnäkymät heikentyvät. Vastaava ilmiö on jo kauan ollut tunnettu monissa muissa Euroopan maissa, joissa suurin osa näyttelijöistä joutuu elättämään itsensä lähes kokonaan muilla kuin oman alansa töillä. Muutamien vuosien sisällä tilanne saattaa olla meilläkin samankaltainen.

Olin ollut melkein kaksi vuotta kotona nuorimman lapseni syntymän jälkeen, kun aloin pohtia tulevaisuuttani näyttelijänä. Monien sattumien kautta osallistuin syksyllä 2000 yhdessä neljän suomalaisen näyttelijän ja yhden tanssijan kanssa kansainväliseen Transmission projektiin. Viikon peruskoulutusjaksoon Lontoossa osallistui 25 näyttelijää, tanssijaa, ohjaajaa, tuottajaa ja yhteisötaiteilijaa projektiin osallistuneista maista. Saimme hyvän käsityksen siitä, miten esimerkiksi näyttelijän ammattitaitoa voidaan hyödyntää sairaaloissa, vankiloissa, museoissa ja kouluissa sekä erityisryhmien kuten pakolaisten, vammaisten ja syrjäytyneiden nuorten parissa. Peruskoulutusjakson jälkeen jokaiselle Transmission taiteilijalle tarjottiin kunkin kiinnostusaluetta vastaava kahden viikon työharjoittelupaikka jossakin projektin yhteistyömaassa, jossa oli tarkoitus päästä näkemään ja kokemaan työn uusia ulottuvuuksia käytännössä.

Oma työharjoittelupaikkani oli LAMDA (London Academy of Music and Dramatic Art) ja sen yhteyteen perustettu koulutusyksikkö Business Performance, jossa seurasin kahden viikon ajan arvostetun yritys- ja yhteisökouluttaja, näyttelijä Roy Leightonin työskentelyä. Näin kuinka hän koulutti yritysjohtajia ja tulevia tuomareita vuorovaikutus- ja esiintymistaidoissa, piti suunnittelupalavereja yritysten ja koulujen yhteistyöprojekteista, luennoi peruskoulun opettajille kehittämästään oppimisfilosofiasta, antoi esiintymistaidon yksityisopetusta sekä ohjasi ja näytteli koulutusmetodinaan käyttämässään forum-teatterissa ( yleisöä osallistava ja keskusteluun provosoiva teatterin tekemisen muoto). Leightonin asiakkaita ovat mm. BP, Marconi, Regus ja WH Smith sekä Sotheby’s huutokauppakamari. Osallistuin hänen kanssaan myös London International Festival of Theatren järjestämään Animarts seminaariin, jossa keskusteltiin mm. taiteilijoiden vaikutusmahdollisuuksista kolmannella sektorilla sekä hyvän kouluttamisen ja taiteenharjoittamisen kriteereistä. Tämän kaiken lisäksi Leighton haastoi minut itsenäiseen ja intensiiviseen ajatteluun kysymyksillään omista mahdollisuuksistani, motiiveistani ja muutoshalustani näyttelijänä. Hän painotti tiedon jakamisen ja jatkuvan oppimisen tärkeyttä, yksilön merkitystä muutoksessa ja oman ja lähimmäisen arvon ymmärtämistä laajemmassa kokonaisuudessa.

Kahden viikon työharjoittelujakso poiki valtavan arvokkaita asioita. Sain Roy Leightonin forum-teatteri sovelluksesta erittäin konkreettisen ja tehokkaan työvälineen kouluttaessani itse yhteisöjä ja yrityksiä Suomessa. Teimme keväällä 2001 yhdessä Leightonin kanssa pilottiprojektin lääketehdas Leiraksen henkilökunnalle käyttäen apuna suomalaisia forum-näyttelijöitä, joita Roy oli kouluttanut erikseen tätä tarkoitusta varten. Projekti onnistui yli kaikkien odotusten ja koulutuspyyntöjä on tullut jatkuvasti lisää. Roy Leighton oli syksyllä jo kolmatta kertaa Suomessa. Suunnitteilla on tulevaisuudessa myös kansainvälisiä yhteistyöprojekteja muiden Transmission taiteilijoiden kanssa. Eri maiden taiteilijoiden kokemukset, näkemykset ja kulttuurit rikastuttavat toisiaan ja antavat mahdollisuuden oppia toinen toisiltamme.

Koulutus- ja harjoittelujakso ulkomailla osoittautui muutenkin erittäin tarpeelliseksi aikalisäksi, joka antoi minulle tilaisuuden omien motiivieni tarkasteluun sekä ammatillisten rajojeni laajentamiseen ilman, että arkirutiinit veivät suuren osan huomiostani. Etäisyys mahdollisti myös täysin riippumattoman, ennakkoasenteista ja odotuksista vapaan heittäytymisen prosessiin, joka palautti minut teatterin tekemisen peruskysymysten äärelle. Etäisyys auttoi minua näkemään asioita myös eri perspektiivistä, joka selkiytti sitä kuvaa joka minulla oli ollut esimerkiksi Suomen teatteritilanteesta. Oli erityisen antoisaa tutustua eri maiden taiteilijoihin, jotka puolueettomassa ilmapiirissä jakoivat tietoa ja kokemuksia työstään oman työkenttänsä ulkopuolella. Silmiinpistävää oli miten ammattimaisesti ja antaumuksella he suhtautuivat työhönsä ja kuinka paljon enemmän kokemusta heillä jo oli kolmannen sektorin töistä meihin verrattuna. Työn laadun ja oikean motiivin merkitys korostui jokaisessa keskustelussa. Erityisen tärkeää oli myös ymmärtää se, että kun taiteilija tekee työtään yrityksissä, yhteisöissä, kouluissa tai laitoksissa, hän on siellä vain ja ainoastaan oman taiteenalansa ammattilaisena ei esimerkiksi opettajana, terapeuttina tai sosiaalityöntekijänä. Meidän erikoisalaamme on luovuus ja siihen liittyvät lukuisat taidot, joita on jatkuvasti harjoitettava ja pidettävä yllä varsinaisessa työssämme, muuten meillä ei ole paljon annettavaa parrasvaloissa eikä niiden ulkopuolella.

Koska Suomessa sosiaalihuolto ja työttömyysturvajärjestelmä toimii onneksemme vielä suhteellisen hyvin, meillä ei ole ollut tarvetta taiteilijoiden työllistämiseen muille sektoreille eikä meille siten ole myöskään syntynyt kulttuuria, jossa taiteilijat toimisivat laajemmin yhteiskunnassa. Esimerkiksi laitosteattereiden tuki- ja kiinnityspolitiikka on pitänyt teatterilaiset tiukasti omalla reviirillään, turvallisen välimatkan päässä yleisöstään. Koska ajatus reviirin laajentamisesta on vielä suhteellisen uusi, varsinkaan näyttelijät eivät tarkkaan ottaen tiedä minkälaisista töistä on oikein kysymys, mitä annettavaa heillä on ja mitä he saavat siitä itselleen. Teatterikoulutus ei ole myöskään aktiivisesti tiedottanut nuoria näyttelijöitä perinteisen teatterikentän ulkopuolisista töistä tai kannustanut heitä haastaviin ja motivoiviin töihin silloin, kun tähtipaikkaa ei teatteritaivaalta löydy. Yleinen asenne näihin töihin on ollut monista syistä kielteinen ja väheksyvä. Asennemuutosta ja omien rajojen laajentamista tullaan kuitenkin tarvitsemaan tulevaisuudessa.

Taiteen avulla voimme tuoda todellista lisäarvoa esimerkiksi yhteisöön, joka on ymmärtänyt luovuuden ja henkisten arvojen merkityksen ihmisten hyvinvoinnin, paranemisen, oppimisen, työssä viihtymisen ja jaksamisen sekä tuottavuuden kasvun edistämisessä. Se on vaativaa, haasteellista ja palkitsevaa työtä, jossa esimerkiksi näyttelijällä on mahdollisuus aidosti kohdata ihmisiä heidän omassa ympäristössään ja jakaa teatterin tekemisestä saamaansa tietoa ja osaamistaan niille, jotka muuten ovat näyttelijän tavoittamattomissa. Taiteen merkitys on suurempi kuin viihdyttäminen. Oikeilla motiiveilla ja työmme hyvällä laadulla voimme päästä vaikuttamaan paikoissa, joihin meillä ei muuten olisi sisäänpääsyä. Samalla meillä on mahdollisuus seurata aitiopaikalta, mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu ja saada varsinaiseen työhömme vaadittavaa syvyyttä, suhteellisuudentajua ja uusia näkökulmia todellisuudesta, jossa elämme. Se edellyttää oman taiteilijaegomme ripustamista hetkeksi naulakkoon.

Transmission projektista on syntynyt Suomessa useita erillisiä hankkeita mm. kouluissa, sairaaloissa, yrityksissä ja museoissa. Yhteiskunta on jo tunnustanut henkisten arvojen, sosiaalisten taitojen ja luovuuden merkityksen jokapäiväisessä elämässämme ja niiden välittäjinä eri taiteen alojen ammattilaiset tulevat olemaan kysyttyjä asiantuntijoita. Projekti on laajentanut ja monipuolistanut entisestään työkuvaani ja antanut mahdollisuuden kokeilla rajojani vähentämättä kuitenkaan omaa arvoani näyttelijänä. Se on vahvistanut näkemyksiäni taiteen merkityksestä yhteiskunnalle ja tarkistanut samalla omaa arvomaailmaani. Varsinaisen työni vastapainoksi minua kiinnostaa suunnata valokiila arjen sankareihin ja antaa heille mahdollisuus kokea luovuuden kantava voima. Taide kuuluu kaikille!”

 

Niina Nurminen

näyttelijä

Mainokset
 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s